Anu Niemi
Mönnintie 49
81230 Mönni
0449916859
Anu Niemi
Mönnintie 49
81230 Mönni
0449916859
Ajatuksia ennen vaalipäivääPerjantai 24.10.2008 klo 22:10 24.10.08 Kahden valtuustokauden päättäjäkokemuksen myötä olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että ehdottomuus päättäjänä ei ole hyväksi. Maailma muuttuu nopeaa vauhtia, toimintaympäristössä tapahtuu muutoksia ja tietämys eri asioista ja niiden kytkennöistä toisiinsa lisääntyy. Siksi minusta mustavalkoinen ehdottomuus on päätöksenteossa haitaksi. Keskusta aate on sekä-että aate, ei joko-tai ja siksi kai se minua eniten poliittisista puolueista eniten kiehtoo. Jokaisessa asiassa on monia eri näkökulmia ja lopullinen päätös sisältää eri vaihtoehtojen punninnan.
23.10.08 Terveyskeskusten lääärivajaus on ollut viime vuosien kestopuheenaihe ja ihan aiheesta. Kokeneet terveyskeskuslääkärit ovat siirtyneet sankoin joukoin yksityisiksi ammatinharjoittajiksi ja myös työterveyshuollon aseman ja arvostuksen vahvistuminen näkyy terveyskeskuslääkäreiden määrän vähenemisenä. Terveyskeskusten asiakkaat ovat vanhuksia sekä monisairaita potilaita, joiden ongelmat ovat monisyisiä eikä heidän hoitoaan voida suunnitella pikavastaanottojen yhteydessä. Yllä olevat ilmiöt ovat valtakunnallisia ja luovat oman varjonsa myös Kontiolahdelle. Lääkäreiden palkkatasolla voidaan tilanteessa jonkin verran saada vaikuttaa, mutta on siinäkin tulee rajat vastaan eli edes palkalla lääkäreitä saada houkuteltua. Lääkärit arvostavat työssään työrauhaa, mahdollisuutta tehdä työtään laadukkaasti. Kontiolahdella on ponnisteltu lääkärivajetta vastaan viimeisen kahden vuoden ajan aikamoisesti ja poiketen monista muista asioista, myös kunnanhallitusta on pidetty ajantasalla eri käänteistä. Ovatpa kunnanhallituksen jäsenet, allekirjoittanut mukaan lukien etsinyt/markkinoinut Kontiolahteen lääkäreitä. Nämä erilaiset ponnistelut ja vaiheet tietäen on todella populistista väittää, että kunta ei ole tehnyt mitään. Kylien ja kyläkoulujen asemasta 22.10.08 klo 17.00 Tänä iltana on Selkien koululla keskustelutilaisuus, jonka teemana on kyläkoulujen asema. Omat lapseni ovat käyneet Selkien koulua ja olen ollut kouluun erittäin tyytyväinen. Selkien koululla on tällä erää kolme opetusryhmää, luokkakoot pieniä ja koulun ja kodin yhteistyö mutkatonta. Erityisen hienona asiana ilmiönä pidän kyläyhdistyksien ja koulun välistä tiivistä yhteistyötä, joka näkyy nyt mm. yhteisenä hankkeena, jonka tarkoituksena on nostaa Selkien ja Mönnin asemaa houkuttelevana asuinympäristönä. Erityisesti toivomme alueelle uusia lapsiperheitä, sillä ilman lapsia ei ole myöskään kyläkoululla tulevaisuutta. Vastoin asuntoministeri Vapaavuoren näkemystä minusta haja-asutusalueelle rakentaminen on järkevää varsinkin jos siellä on jo toimiva infrastruktuuri kuten esim. koulu on. Kontiolahdella meillä on kokemusta myös niistä paineista joita syntyy täysyin uusien asunto-alueiden kasvaessa: kouluja on jouduttu laajentamaan pala palalta mm. Tosiasia kuitenkin on, että myös taajamissa on oppilasmäärissä aaltoliikettä ja alkuun ahtaat koulut ovat muutaman vuoden aikajänteellä yllättäen väljiä. 18.10.08 Kohtaamisia Vaalien alla olevaan elämään kuuluu, että ehdokkaat jalkautuvat äänestäjien joukkoon. Vuorovaikutustyötä kansalaisten kanssa päätoimisesti tekevänä kohtaan kontiolahtelaisten ja pohjoiskarjalaisten ihmisten arkea päivittäin ja arjen kipupisteet ovat jo työni kautta aika lailla tuttua: vaikeutta päästä lääkärille, silloiin kun tarve olisi;taloudellisia ongelmia, mutta myös kokemusta huonosta asiakaspalvelusta. Vaalikentillä olin tänään Prismassa Keskustan teltalla ja oli tosi kiva kokemus tavata monia uusia kontiolahtelaisia, mutta myös niitä, jotka ovat aiemmin minua äänestäneet ja toimintatapani testanneet ja päätyneet vanhaan toteamukseen: vanhassa vara parempi... Erityisen paljon sain palautetta rohkeudesta tuoda esille terveydenhuoltolain henkeä, pääosin päiviteltiin sitä , miksei näin isosta, kansalaisten arkeen vaikuttavasta asiasta ole laajemmin puhuttu. Oma käsitykseni on, että asia ei kiinnosta, koska se parantaa kiistatta kaikkien kuntalaisten asemaa palveluiden saannin suhteen. Kun näin on, ei asia ole mediaseksikäs.... Minusta on edesvastuutonta lietsoa kuntalaisille mielikuvaa näköalattomasta tulevaisuudesta ja samalla vain ruokkia kuntalaisten ahdistusta. 17.10.2008 Yhteistyössä on voimaa ja se antaa virtaa! Kontiolahtelainen keskustalainen ehdokasjoukko on muotoutunut hyvin tiiviiksi joukoksi ja tsemppaamme toinen toistamme, jaamme yhteisiä kokemuksia ja kehittelemme toinen toistaan villimpiä ideoita vaali-innostuksen nostamiseksi. Minkäänlaista keskinäistä nahistelua en ole havainnut, kokeneemmat auttavat keltanokkia ja sanalla sanoen tunnelma on huippuhyvä!!Samankaltaista fiilistä oli ilmassa ennen viime eduskuntavaaleja Keskustan ehdokkaiden joukossa ja sen voimalla jaksaa. Tänä iltana suuntaamme kohti Hotelli Julieta, johon kutsumme kaikki mukaan laulamaan Karaoketa, tanssimaan tai vain viettämään iltaa yhdessä kanssamme. Terveydenhuoltolaki velvoittaa saumattomiin palveluihin 16.10.2008 Kontiolahden kuntalaisia mietityttää, miksi he eivät ole voineet saada terveydenhuoltopalveluita Joensuusta. Kontiolahdessa kaksi valtuustokautta olleena päättäjänä tiedän erittäin hyvin, että vuosien saatossa on Joensuuhun päin viritelty yhteistyötoiveita esim. lääkäripalveluiden saamiseksi. Mutta Joensuu on systemaattisesti torpedoinut pyynnöt vedoten omiin niukkiin resursseihinsa. Ruohonjuuritasolla yhteistyötahtoa olisi varmaan ollut enemmänkin, mutta kaupungin keskeinen hallinto on matkan varrellla vetänyt tiukkaa linjaa ja edellyttänyt kaikelta yhteistyöltä ehdollisuutta eli sitoutumista kuntaliitokseen. Kaikki tämä on siis tapahtunut jo ennen paljon puhuttua PARAS-hanketta. Tässä mielessä tuleva terveydenhuoltolaki on merkittävä, sillä lain hengen mukaan tiettyjä palveluita on saatava lähipalveluna eli se "pakottaa" lähikunnat tavalla tai toisella tarjoamaan palvelut naapurikuntalaisille. Vuosittain on palveluiden järjestämisestä käytävä neuvottelut eri osapuolten kanssa ja jollei neuvottelussa päästä kaikkia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun, tulee ratkaisijaksi valtioneuvosto viime kädessä.En usko, että näin tiukalle tilannetta viedään ainakaan täällä meillä. Minusta maakuntamme elinvoimaa turhaa haaskataan keskinäiseen nahisteluun ja oman pesän vartiointiin. Tuleva valtuusto linjaa sen, millaisen vastauksen Kontiolahden kunta antaa PARAS-puitelain mukaisesti 15.3.09. Vaihtoehtoja on minusta kaksi, joko yhteistoiminta-alue Joensuun kanssa, mikäli neuvotteluissa saadaan Kontiolahden kuntaa tyydyttävä tulos tai sitten tukeutuminen maakunnalliseen terveyspiiriin, jos sellainen syntyy. Kaikki nämä vaihtoehdot mahdollistavat yhdessä terveydenhuoltolain voimaantulon kanssa kontiolahtelaisille palveluiden hakemisen myös Joensuusta. 9.10.08 Terveyspiiriajattelu kiinnostaa kansalaisia! Eilen Karjalaisessa julkaistiin ajatuksiani ja konkretiaa terveyspiirimallista ja yllättäen sain monen monta yhteydenottoa niin alan ammattilaisilta kuin myös "maallikoilta". Myös päättäjäkollegat ottivat yhteyttä. Kaikkien viesti oli samansuuntainen eli ihmeteltiin sitä, miksi tätä asiaa ei ole julksuudessa käsitelty ja toisaalta asiaan syvemmin paneutuneet olivat ilahtuneita, että joku uskalsi tulla julkisuuteen asiasta. Jostain syystä on maakunnassamme vallinnut ilmapiiri, että tästä asiasta ei saa puhua. No, nyt keskustelu on avattu ja toivottavasti eri tahoilla pohdintaa syntyy. 7.10.08 Terveydenhuoltolakiluonnoksesta antavat monet eri tahot omat lausuntonsa. KYS-piirin alueen kuntoutusylilääkärit kokoontuvat pari kertaa vuodessa yhteistyöasioiden tiimoilta ja tänään meillä oli tämän syksyn kokous Kuopiossa. Yhteinen kuntoutusylilääkäreitten näkemys oli, että terveydenhuoltolaki sisältää juuri niitä elementtejä, joita toimivien hoito- ja kuntoutusketjujen osalta on vuosia kaivattu. Monissa eri toiminnoissa hartiat ovat tänä päivänä ihan turhan kapeat. Kuntoutustoimintaa kun tapahtuu monissa eri organisaatiossa ja valitettavasti kuntoutuspalveluiden saatavuuden näkökulmasta kansalaiset eivät ole olleet tasavertaisia. Kuntoutuksen käytössä oleva potentiaali häviää, kun asiakasta pallotellaan paikasta toiseen ja lopulta kun kuntoutustoimiin ryhdytään on otollisin kuntoutushetki jo ohi. Terveydenhuoltolaki mullistaa maailman 6.10.08 Olin tänään mukana sairaanhoitopiirin valtuustoseminaarissa esittelemässä kuntoutuksen kokonaisuutta ja näkökulmia valtuutetuille. Samalla minulla oli tilaisuus kuulla sairaalan johtajan Pertti Palomäen esitys tulevasta terveydenhuoltolaista ja sen sisällöstä. Olin itse lakiin jo työni puolesta aiemmin paneutunut ja tämä päivän luento vahvisti edelleen käsitystäni siitä, että paras vaihtoehto tulevaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi on terveyspiiri. Lain sisältö on yksiselitteinen: vuoden 2012 jälkeen ei ole enää erikoissairaanhoitoa eikä perusterveydenhuoltoa, vaan on terveydenhuoltolaki, jonka alle kaikki terveydenhuoltoa koskeva lainsäädäntö nivoutuu. Terveydenhuoltolain myötä saadaan parannuksia terveydenhuoltomme suuriin kipupisteisiin eli mm. alueellisen saatavuuden vaihteluun, sijaisjärjestelyihin , täydennyskoulutukseen. Se myös tehostaa toimintaa, sillä hoito- ja kuntoutusketjut selkiytyvät ja päällekkäisen työn määrä vähenee. Lain henki edellyttää myös. että keskuskaupunki ei voi toteuttaa sanelupolitiikkaa. Minua vain harmittaa suuresti, että terveydenhuoltolakia ei ole juuri mediassa esitelty. Se tulee joka tapauksessa mullistamaan yksittäisen kansalaisen oikeuksia ja mahdollisuuksia saada terveydenhuoltopalveluita varallisuuteen tai asuinpaikkaan katsomatta. Onko media hiljaa sen vuoksi, että kysymyksessä on oikeasti suuri positiivinen muutos ja mahdollisuus parempaan ja siksi se ei kiinnosta mediaa? Jos rehellisiä ollaan, koko PARAS-hanke on turha välivaihe tiellä kohti terveydenhuoltolakia. Yhden asian liikkeistä 5.10.08 Kolmen viikon kuluttua ovat kuntavaalit ohi. Suuri huolenaihe on äänestysaktiivisuuden laskutrendi. On paikkakuntia, joissa viime kuntavaaleissa päästiin äänestysaktiivisuudessa juuri ja juuri yli 50 prosentin. On mielenkiintoista, että suomalaisten äänestysaktiivisuus on suurimmillaan presidentinvaaleissa. Presidentin vaikutusvalta kuitenkin tavallisen kansalaisen arkeen on tosi merkityksetöntä verrattuna kuntapäättäjien valtaan. Toisaalta yhden asian liikkeet houkuttelevat äänestämään, ja mm. uraanikaivosten vastustuksen ympärille näyttää mm. Vihreät luovan vaalikampanjansa terävimmän kärjen. No, ympäristöasioilla on merkitystä asumisviihtyvyydessä, mutta kaivoslaki ja uraanikaivosta koskevat ratkaisut eivät kuulu nyt eikä tulevaisuudessakaan kunnallisen päätösvallan alle. Kuntapäättäjien tulee muodostaa kantansa kuntapalveluiden sisällöstä, miettiä tulorahoitusta ja sen riittävyyttä ja myös ratkoa tulevaisuuden haasteisiin vastauksia. Samaan kastiin kuuluvat myös sitoutumattomat ryhmät, jotka ovat ehdolla valtuustoihin. Päättäjät kun eivät voi vain tehdä "kivoja" ratkaisuja, vaan joudutaan tekemään joskus sillä hetkellä vaikealtakin tuntuvia päätöksiä, jotka kantavat hedelmää tulevaisuudessa. Vastuunkantajina perinteiset, pitkän historian ja aatemaailman omaavat puolueet puoltavat paikkaansa pitäessään yllä yhteiskuntarauhaa ja hakiessaan yhteistä kompromissia ratkaisujen löytämiseksi. Lapsiystävällinen Kontiolahti 30.9.08 Tämän päivän ilahduttava uutinen oli, että Kontiolahti oli tutkimuksessa todettu olevan valtakuntamme 30. lapsiystävällisin kunta. Arvioinnissa tulkittiin mm. paikkakunnan rikollisuuden määrää, veroäyrin suuruutta, sijaintia jne. Kaikki käytetyt mittarit olivat Kontiolahdelle otolliset, mutta myös se työ, jota Kontiolahdella on pitkäjänteisesti tehty ennaltaehkäisevän terveydenhuollon saralla on ollut arvokasta. Kunnassa toteutettu kaavoitus on minusta ollut myös onnistunutta. Mm. tiheän asutuksen alueella on tehty pieniä tiivimmän asutuksen ryppäitä, jotka päättyvät umpitiehen. Sinänsä pieni, mutta asumisviihtyvyyttä ja turvallisuutta lisäävä asía. Olin tänään maakuntahallituksen kokouksessa, missä mm. annoimme maakuntaliiton lausunnon Kolin vaarojen välittömään läheisyyteen haetusta kalliokiviaineksen lupahakemuksesta. Asia on herättänyt runsaasti keskustelua ainakin paikallisten kolilaisten keskuudessa ja olipa luvanhakijankin taannoin innostunut kirjoittamaan asiasta mielipidekirjoituksenkin. 29.9.08 Maa-ainesotto on asia, johon kytkeytyy taloudellisia intressejä maa-ainesbisnestä tekevien puolelta, toisaalta on kyettävä varjelemaan myös maisemallisia arvoja. Myöskään soran ajomatkat eivät saisi muodostua kohtuuttomiksi, sillä pitkät siirtomatkat lisäävät rakennusinvestointien hintaa. Kolin kohdalla oma mielipiteeni on, että aivan Kolin vaarojen ja asutuksen (vaikkakin loma-asuntoasutuksen) läheisyyteen ei kallionlouhinta sovi, varsinkin kun ko.alueella on muutamien kilometrien säteellä vielä käyttämättömiä maa-ainesottolupia usean vuoden tarpeeksi. Itse asiassa kallioaineksesta saatavalle murskeelle ei Kolin alueella olisi juuri edes runsaasti käyttöä, vaan aines todennäköisimmin ajettaisiin muualle. Kolin tiestö on hiljattain korjattu ja maaperä asuntojen rakentamiselle on otollinen ilman maansiirto/vaihtotöitä.Maakuntaliiton lausunto noudatti voimassa olevan, vasta vahvistetun maakuntakaavan linjauksia eli perusvire kallionlouhinnalle ko. alueelle oli kielteinen. On muistettava, että maakuntaliitto on yksi lausunnon antaja muiden joukossa. Huoli maa-ainesten riittävyydestä kuitenkin pidemmällä aikajänteellä on aiheellinen ja siksi maakuntaliiton johdolla selvitetään erityisesti Kolin läheisyydessä olevat sora-alueet ja etsitään niitä yhdessä ympäristöviranomaisten kanssa sulassa sovussa. 27.9.08 Tämän viikon aikana yhteisöllisyys tai paremminkin sen puute on tullut esille monen arvovaltaisen tahon pohdinnoissa. Olen itse saanut kasvaa lapsuudessani vahvaa yhteisöllisyyttä huokuneessa yhteisössä, jossa oli luontevaa katsoa naapurinkin lasten perään ja olla terveellä tavalla utelias yhteisön muiden jäsenten asioista ja tarvittaessa myös puuttua asioiden kulkuun. Minusta suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan on myös osa yhteisöllisyyttä. Ehkä juuri tämä lapsuudessa koettu positiivinen tunne on juuri yksi niistä merkittävistä syistä, mikä sai minut perheeni kera muuttamaan opiskeluvuosien jälkeen takaisin synnyinseudulleni. Mikä parasta, yhteisöllisyys näkyy ja tuntuu edelleen ja on ollut alueemme kehittymisen kannalta tärkeä positiivinen voimavara. Konkreettisella tasolla tämä näkyy talkootyönä erilaisissa yhteisissä hankkeissa, ideoina oman asuinalueen kehittämiseksi ja myös aktiivisena kontaktoitumisena uusiin asukkaisiin. Minusta yhteisöllisyys lähtee jokaisen omista asenteista ja vanhan sanonnan "antaessaan saa itse enemmän" sisäistämistä. Uusilla asuntoalueilla yhteisöllisyys on rakennettava pienistä palasista, joiden rakentumiseen voi kunta osallistua esim. tukemalla paikallisten yhdistysten toimintaa. 25.9.08 Kävin tänään työmatkalla Kuopiossa ja pitkin päivää radiosta tuli erilaisia analyysejä ja pohdintoja Kauhajoen verilöylyyn johtaneista syistä. Luonnollisesti arvioidaan kriittisesti myös kuntapalveluiden aukkoja. Oppilashuollon resursseja on varmaan tarpeen lisätä, mutta en usko, että lasten ja nuorten pahoinvointia ja seurannaisilmiöitä ratkaistaan vain viranomaisten määrää lisäämällä. Uskon edelleen vanhemmuuteen ja sen tukemiseen ja voimavaroja on suunnattava myös perheiden tukitoimiin. Ennen perheillä oli luontaisia tukiverkkoja ja apukasvattajia, nykyään muuttoliikkeen ansiosta osa perheistä on täydellisen yksin. Työelämän vaatimukset parhaassa perheen perustamisiässä oleville ovat korkeat ja perheiden yhteinen aika on kortilla. Median myllytyksessä myös hyvän vanhemmuuden mallit tahtovat kadota ja paineet lapsen erilaisille perheen ulkopuolisille aktiviteeteille kasvavat. Olen sitä mieltä, että lapset eivät tarvitse joka päivä sirkushuveja, vaan aivan tavallinen arki pienten kotiaskareitten tekemisineen ja velvoitteineen on arvokasta. 24.9.08 Kontiolahden valtuuston puheenjohtaja Haukka, joka on samalla SDP:n kunnallisjärjestön pj, vaatii vuoden 2011 eduskuntavaalien yhteyteen sitovaa kansanäänestystä kuntaliitoshalukkuudesta. Sitovaa kansanäänestystä ei ole, vaan siksi päättäjät demokraattisessa valtiossa valitaan, että he saamiensa tietojen perusteella arvioivat myös kuntaliitosmahdollisuutta ja tekevät siitä myös päätöksen ja kantavat siitä vastuun. Ennen vuotta 2011 saa terveydenhuoltolaki oman muotonsa sekä valtionosuusmuutokset, eli moni asia toimintaympäristössä saattaa muuttua olennaisesti. Siksi pidän valtuuston puheenjohtajan suusta tulleita vaateita aika lailla harkitsemattomina. Luotan kuntalaisten arvostelukykyyn, että he valitsevat sellaiset päättäjät, jotka osaavat tehdä Kontiolahden kannalta oikeita ja kauaskantoisia päätöksiä. Tuleva valtuusto tekee omat linjauksensa ja ennalta en lähtisi edes puhumaan sitovista kansanäänestyksistä. 23.9.08 Kauhajoen tapahtumat järkyttävät mielen. Syitä varmaan tapahtuneelle tullaan etsimään juurta jaksain, mutta minusta on oleellisempaa lähteä pontevasti miettimään keinoja lasten ja nuorten pahoinvoinnin ehkäisylle. Tuntematta tapahtuman aikaasaaneen nuoren miehen taustoja olen sitä mieltä, että yhteiskunnassamme on turhan kauan sysätty vastuuta lapsista ja nuorista perheen ulkopuolisille tahoille. Peräänkuulutan yhteisöllisyyden arvostuksen nostamista, mikä lasten ja nuorten osalta tarkoittaa konkreettisesti myös vastuullista vanhemmuutta paitsi lasten vanhempien taholta, myös lähipiiriltä, naapureilta ja tuttavilta. Vanhemmat saattavat tarvita tukea omassa vanhemmuudessaan ja siihen huutoon on tarvittaessa sitten vastattava vaikkapa ulkopuolisen avun turvin. Varhainen puuttuminen on koettu kiusalliseksi ja vaikeaksi, varsinkaan jollei ole ihan varmoja mitä siitä seuraa. Lastenkasvatuksen vanha ohjenuora rajoista ja rakkaudesta pitää paikkansa edelleen. 22.9.08 Tv ja sanomalehdistö tekevät kaikkensa saadakseen kansalaiset virittäytymään lähestyviin vaaleihin. Ehdokkaan näkökulmasta se merkitsee moniin eri vaalikoneisiin vastaamista ja monenmoisten salasanojen muistamista. Meillä Kontiolahdella on Keskustan ehdokkaiden joukkoon syntynyt tosi hyvä tekemisen meininki. Siivitämme toinen toistamme päivittäin huimiin saavutuksiin. Hyvän vaalituloksen ja muuten aikanaan valtuustotyöskentelynkin perusta on kyky tehdä yhdessä töitä, kannustaa ja arvostaa toisen osaamista. Karjalainen uutisoi tänään haastattelutuloksia mahdollisesta vaalien lopputuloksesta. Gallupit ovat galluppeja ja äänestyksen lopputulos on äänestäjien käsissä ja se nähdään vasta 26.10.08 illalla. 20.9.08 Viikonloppu alkoi, kuten monissa muissakin lapsiperheissä, lauantaiaamuisella siivouksella. Viime viikolla talomme jätevesien käsittely muuttui imeytyskentästä panospuhdistamoksi ja pihaa myllättiin kaivinkoneella ja sähkömieskin teki oman osansa. Kunnallistekniikan ulottuvilla asuvien ei tarvitse jätevesiasetuksien mukaisia ratkaisuja juuri miettiä. Ihan halpaa ei tämä lysti ole. Iltapäivällä oli terveyskeskuksen remontoidun vuodeosaston pienimuotoiset avajaiset. Itse taannoin vuodeosastolla työskennelleenä voi vain ihailla sitä muutosta, minkä remontti aikaansai. Perinteisestä vuodeosastosta on kuoriutunut kodinomainen yksikkö, mikä on osalle kuntalaisista koti pitkänkin aikaa. Hienoa oli tutustua mm. saattohoitoa varten remontoituun ja sisustettuun huoneeseen, mikä ottaa huomioon saattohoitopotilaan ja hänen lähipiirinsä erityistarpeet. 18.9.08 Kuntavaaliehdokkaat ovat nyt tiedossa ja vaalityö on käynnissä kovaa vauhtia.Eri puolueissa on tuttuja ehdokkaita. Kahdet kunnallisvaalit läpikäyneenä tiedän, että edessä on tiivis muutaman viikon rupeama napakkaa väittelyä ja tunteiden kuohuntaakin. 17.9.08. Työhöni kuuluu olennaisena osana yhteistyö peruskuntiin päin. Kuntakierroksilla ja asiakkaitten kautta saa varsin hyvän kokonaiskäsityksen kuntapalveluiden nykytilasta eri kunnissa. Tältä pohjalta voin kyllä vilpittömästi todeta, että Kontiolahdella ovat kuntapalvelut pääosin varsin hyvin resurssoitu ja edistyksellisiäkin, kun vertailupohjana käytetään muissa kunnissa käytössä olevia resursseja ja toimintamalleja. Kontiolahden kunnan taloudellinen liikkumavara on mahdollistanut, mutta toisaalta myös motivoinut kuntapalveluiden kehittämistyötä. Toisaalta toisten kuntien hyvistä käytänteistä on oltava valmiutta ottaa oppia. Ministeri Kiviniemen johdolla onkin hiljattain käynnistetty hanke, jolla pyritään levittämään tietoa hyvistä käytänteistä. 16.9.08 Tänään oli ikimuistoinen päivä, sillä vietin päivän Presidentinlinnassa. Sain muutama viikko sitten kutsun Presidenttifoorumiin, jossa teemana olivat kuntapalvelut. Tilaisuus kesti yhteensä viitisen tuntia ja tilaisuuden oli kutsunut koolle siis itse tasavallan presidentti. Alkuun oli eri alojen asiantuntijoiden alustuksia ja sen jälkeen syntyi vilkas keskustelu eri toimijoiden kesken kuntapalveluiden nykytilasta ja kehittämiskohteista. Omassa puheenvuorossani peräänkuulutin aiempaa voimakkaammin kuntapalveluille oikeutusta nykyista napakampaan varhaiseen puuttumiseen, yhteisöllisyyden vahvuuden ja voiman tunnustamista sekä yhteistyön lisäämistä eri hallintokuntien ja myös kunnan ja muiden eri viranomaisten kesken. Itselläni on oman työni kautta erittäin hyvät kokemukset eri organisaation ylittävästä yhteistyöstä. Yhteistyön tekeminen on työote, johon voidaan myös johdon esimerkillä vaikuttaa ja velvoittaakin. 14.9.08 Kuntavaalien ehdokasasettelu on liki finaalissa. Tänään päivitimme Kontiolahdella ehdokastilanteen ja tilanne on hyvä. Ehdokkaana on uusia kasvoja, joilla on kontaktipintaa eri kuntalaisryhmiin. Into ja henki on ehdokasjoukossa hyvä, lyhyesti sanottuna tekemisen meininki. Vaalityö on joukkuepeliä ja tässä joukossa on hyvä olla. Yksittäisten tekijöiden tekemät maalit lasketaan, jahka viimeinenkin ääni on laskettu 26.10.08 vaalihuoneistojen sulkeuduttua. 11.9.08 Eilispäivän uutiset metsäteollisuuden rajuista saneerauksista eivät varmaan tulleet täytenä yllätyksenä kenellekään. Pohjois-Karjalassa säästyttiin tässä vaiheessa suurilta saneerauksilta. Ahdistusta ja pelkoa tulevaisuudesta ei tämä kuitenkaan vähennä niissä työntekijäperheissä, joiden toimeentulo riippuu metsäteollisuuden tulevaisuudesta. 9.9.08 Palasin eilisaamuna varhain Prahasta ah-kisahakumatkalta. MM-kisoja ei saatu, mutta sen sijaan lukuisia uusia kontakteja eri puolille maailmaa. Kuntavaalien lähestyminen näkyy kuntapäätöksen teossa kihelmöintiä ja pienimuotoisena kuohuntana pinnan alla eli käytännössä yleensä varsin sopuisa ja yhteistyöhakuinen päättäjäjoukko ajautuu pikkuasioissakin äänestyksen tielle. Tämä vaihe näyttää aina toistuvan samoin käsikirjoituksin vaalien lähellä. 1.9.08 Maakuntaliitto yhdessä Joensuun kaupungin kanssa ovat mukana tukemassa vuoden 2013 MM-ampumahiihtokisojen hakuprosessia. Maakuntaliiton edustajana olen mukana hakukomiteassa sen puheenjohtajana, sen sijaan roolia kontiolahtelaisena luottamushenkilönä ei minulla tässä prosessissa ole. Hakukomitea on tehnyt perusteellista työtä ja itse hakuprosessi kulminoituu Prahassa ensi viikonloppuna pidettävään valintakokoukseen. Ampumahiihdosta urheilulajina ja sen merkityksestä voidaan olla montaa mieltä, mutta totta on se, että Kontiolahdella sijaitseva ampumahiihtokeskus on ainoa kansainvälisenä kisafoorumina toistuvasti toiminut urheiluareena koko Pohjois-Karjalassa. Laajoja kansanjoukkoja ampumahiihtokisat eivät valitettavasti ole saaneet kilpailuihin katsojiksi kotimaakunnasta, mutta sen sijaan lisääntyvässä määrin Venäjän eri osista saavutaan tänne kisoja katsomaan. Samoin tiedotusvälineiden edustajat kuin myös urheilijat itse tukijoukkoineen täyttävät seutumme majoituskapasiteettia kisojen aikana. Kaikki kansainväliset kisat, oli kyse sitten MM-kisoista tai maailmancupeista ovat tämän vuoksi tärkeitä saavutuksia. Investoinnit, joita alueen kehittämiseksi on tehty ovat valtion taholta viimeisen 20 vuoden aikana olleet yhteensä 1.177 milj. euroa ja vastaavalla ajalla Kontiolahden Urheijoiden kautta tapahtuneet investoinnit ovat 20 vuoden aikana olleet 0.61 miljoona euroa. Kontiolahden kunnan rahalliset nettoinvestoinnit ovat olleet 0.52 miljoonaa euroa. Kaikki nämä luvut ovat löydettävissä kunnan kirjanpidosta. Hakukomitea on valmistautunut hakuprosessiin määrätietoisesti ja itse haku huipentuu tulevana viikonloppuna Prahassa tapahtuvaan valintaan. 30.8.08 Eilisiltana olivat maakunnan keskustalaiset järjestöaktiivit sankoin joukoin koolla vaaliasioitten ääressä. Puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoi tuoreet terveiset puolueen johdolta. Vaali-into vaikuttaa olevan kova, ehdokkaita on saatu hyvin ja uusia kasvoja on tulossa vastuunkantajiksi. Kesäkuinen puoluekokous Joensuussa on selvästi kantanut hedelmää ja lisännyt kiinnostusta politiikkaa kohtaan. Hyvä niin. Toivoa vain sopii, että äänestysprosentti nousee viime vaalien tasosta.
Työni kuntoutuslääkärinä on minusta sekä haastavaa että antoisaa. Tosin tunnen monta kollegaa, joiden mielestä kuntoutuksen rooli ja merkitys on vähän niin ja näin... Kuntoutus on paljon laajempi käsite kuin fysioterapia, mihin se valitettavan usein vain yhdistetään. Onnistunut ja vaikuttava kuntoutustoiminta edellyttää moniammatillista yhteistyötä paitsi oman organisaation, myös muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Minulle tällainen työskentelyote sopii erittäin hyvin ja työn iloakin saa aika ajoin ihan roppakaupalla kokea, kun huomaa potilaan kuntoutusprosessin edenneen. Tuloksia tästä työstä ei saada päivässä eikä kahdessa, eikä edes kuukaudessakaan, vaan puhutaan jopa useamman vuoden muutosprosessista. Siksi esimerkiksi kuntoutuksen vaikuttavuuden osoittaminen talousarviovuositasolla on mahdoton tehtävä. Toisaalta se, mikä lisää hetkellisesti kunnan menoja, vähentää valtionmenoja ja päinvastoin. Loppujen lopuksi samoista yhteisistä veroeuroista on kyse. 18.8.08 Kunnallinen päätöksenteko on käynnistymässä kesälomien jälkeen. Tänään tämä merkitsi itselleni sekä maakuntahallituksen että Kontiolahden kunnanhallituksen ensimmäistä kokousta kesätauon jälkeen. 17.8.08 SDP:n uusi puheenjohtaja Urpilainen on aloittanut SDP:n vaalivankkureiden vetämisen ja näyttää siltä, että SDP nojaa vaaleissa pitkälti häneen. Jotenkin tuntuu vain siltä, että SDP on unohtanut, että kuntavaalit ovat paikallisvaalit, missä jokainen kunta ratkoo omia asioitaan itsehallintonsa pohjalta. SDP:n vaalikampanja avaus antaa aihetta ymmärtää, että kaikissa kunnissa olisi samanlaiset ongelmat, joihin olisi kloonattavissa myös samanlaiset ratkaisut. Luoja paratkoon, näihän tämä ei onneksi ole, ja yksilöllisyyttäkin on ja saa olla kuntien kesken. 28.7.08 Suomen suvessa politiikan saralla on hiljaista ja niin on tänäkin kesänä. Kuitenkin soisi, että keskustelua ryhdyttäisiin taas pikaisesti herättelemään, sillä lainsäätäjän valmistelussa on monia isoja, jokaista kansalaista koskevia asioita. Minusta myös medialla on vastuunsa asioiden esille tulossa. Joskus vain tuntuu, että politiikan teon kannalta epäoleelliset asiat saavat runsaasti palstamillimetritilaa. Ymmärrän hyvin, että kansalaisten kiinnostus politiikkaan ja sen sisältöä kohtaan on hiipunut. Mediaa seuraamalla kun saa helposti käsityksen siitä, että päätöksenteko on vain pelkkää lööppijulkisuutta. Itseäni eniten kiinnostaa tällä erää sosiaaliturvassa edessä olevat uudistukset, jotka toivottavasti tekee yksitäisen kansalaisen elämän sosiaaliturvan viidakossa nykyistä helpommaksi. 15.7.08 Tämä kesä on mennyt huimaavaa vauhtia. Alkukesällä Joensuussa järjestetty Keskustan puoluekokous vei paljon aikaa ja energiaa. Työpaikan vaihtaminen viime syksynä johti siihen,että kesälomani tämän kesän osalta on typistynyt kahden viikon mittaiseksi. Vietän kesälomaani parastaikaa ja lomaani tahdittavat pitkälti kelit. Hyvällä, aurinkoisella säällä vietämme aikaa mökillä erilaisia hommia puuhastellen ja sateella sitten viihdymme enemmän kotosalla. |