Yhteystiedot

Anu Niemi
Mönnintie 49
81230 Mönni
0449916859

Kuka olen ja mitä teen työkseni?

Olen 45-vuotias, Kontiolahdella syntynyt, tätä nykyä Mönnin ja Jakokosken kylärajamailla asuva yleislääketieteen erikoislääkäri. Opiskeluvuodet vierähtivät Savon sydämessä ja valmistuin lääkäriksi vuonna 1989. Sen jälkeen tieni on kulkenut takaisin Pohjois-Karjalaan, missä olen saanut tehdä työtä sekä eri terveyskeskuksissa, keskussairaalassa ja yksityisessä kuntoutuslaitoksessa. Minulle yleislääketiede on ollut erikoistumisaloista mieluisin, sillä se on ihmisen kokoista, inhimillistä  työtä, jossa pääasiallisin työkalu on vuorovaikutus potilaan kanssa. Olen suorittanut muutama vuosi sitten johtamisen erikoisammattitutkinnon, mistä saaduista opeista on ollut paljon hyötyä niin siviilityössä kuin myös päättäjän tehtävissäkin.

Vuodesta 2002 lukien olen toiminut kuntoutuslääkärinä, alkuun Kaprakan kuntoutuskeskuksessa ja marraskuusta 2007 lukien Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalveluiden kuntayhtymässä kuntoutusklinikassa  ylilääkärinä. Hallinnollispainoitteisesta "tittelistäni" huolimatta suurin osa työstäni on potilasvastaanottoa.

Opiskelen työn ohella mieluusti aina jotakin uutta, sillä uskon elinikäiseen opiskelun välttämättömyyteen.

Aiemmat päättäjäkokemukseni

Olen toiminut tällä valtuustokaudella Kontiolahden kunnanhallituksen puheenjohtajana ja kunnanvaltuutettuna olen ollut vuodesta 2001 lukien. Olen toiminut edellisellä valtuustokaudella perusturvalautakunnan pj:na ja kunnanhallituksen jäsenenä. Maakunnallisista luottamustehtävistä olen saanut aiemmin kokemusta sekä koulutuskuntayhtymän hallituksen jäsenenä että maakuntahallituksen puheenjohtajana. Olen halunnut tuoda maakuntatason päätöksenteon kautta saamani kokonaisuudet myös kunnanhallituksen ja sen myötä Kontiolahden kuntalaisten hyödyksi.  Lisäksi omat työni kautta saamani verkostot tuovat lisäarvoa kontiolahtelaiseen kuntapäätöksentekoon. 

Tämänhetkiset luottamustehtäväni

Valtuustokaudella 2009-2012 toimin Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana. Tässä luottamustehtävässä voin hyödyntää kontaktiverkostojani työelämään ja työhallintoon sekä kuntoutusjärjestelmän tuntemustani. Panostaminen ammatilliseen koulutukseen on parasta sosiaaliturvaa. Toisaalta koulutus on monessa tapauksessa erittäin merkittävä kuntoutuselementti.

Kotikunnassani toimin kunnanhallituksen I varapuheenjohtajana ja Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana.

Perhe ja harrastukset

Perheeseeni kuuluvat aviopuolison lisäksi 4 lasta, joista vanhin on asunut vuoden verran Oulussa opiskelemassa ylioppilaaksi pääsyn jälkeen.  Toiseksi vanhin lapsemme on Kontiolahden lukion kolmannella luokalla, ja 2 nuorinta käyvät Selkien koulun ala-asteen kolmatta ja kuudennetta luokkaa.

Omat eläkkeellä olevat virkeät vanhempani asuvat naapurissamme ja ovat olleet suurena apuna lapsiperheen arjen pyörittämisessä.

Harrastan  lukemista, ja käsitöitä teen muodossa jos toisessa aina kun vain suinkin kerkeän. Liikuntaharrastuksista eniten viihdyn lenkkipolulla musiikkia kuunnellen ja hyvällä kelillä myös pyöräilen. Viimeisten vuosien aikana osa vapaa-ajasta täyttyy erilaisista luottamustehtävistä ja niihin valmistautumisesta. Kesäisin vietän perheeni kanssa aikaa Jakokosken kanavalla talkootöissä.

Arvostan suuresti sitä omatoimisuutta ja aktiivisuutta, jota Jakokosken ja Mönnin kylillä on tehty. Olen omalta osaltani mukana erilaisia asioita innovoimassa ja etsimässä rahoituskanavia. Minusta on parempi ryhtyä tomerasti hommiin valittamisen ja voivottelun sijaan.  Hyville hankkeille löytyy rahoituslähteitä. Itse asiassa kylätoimintaa tuetaan monin eri tavoin ja kunta on vain yksi muiden joukossa. 

Arvot

Minulle tärkeitä arvoja ovat yhteisöllisyys, suvaitsevaisuus, oma-aloitteisuus ja oikeudenmukaisuus. Nämä periaatteet toimivat ohjenuoranani  sekä  työssäni lääkärinä että myös päättäjänä.